Opiskelijoissa on tulevaisuus!
Me Yliopistomedialla haluamme olla varmistamassa, että yrityksenne näkyy siellä, missä tulevaisuuden tekijät ovat parhaillaan — suomalaisissa korkeakouluissa. Halusitte sitten vaikuttaa positiivisesti työnantajamielikuvaan, tarjota harjoittelupaikkoja tai kertoa palveluista ja tuotteistanne, Yliopistomedian uniikki konsepti mahdollistaa sen yrityksellenne kustannustehokkaasti.
Tarinamme alkoi vuonna 2019 Aalto-yliopistosta ja toimintamme on kasvanut valtakunnalliseksi hyvin lyhyessä ajassa. Kaiken tekemisemme keskiössä on tyytyväiset asiakkaat ja saammekin paljon positiivista palautetta yhteistyöstä. Lähde mukaan korkeakoulumaailmaan ja koe itse!
Yritys, haluatteko tulla huomatuksi opiskelijoiden keskuudessa?
Yliopistomedian avulla päivittäinen viestintä opiskelijoille on helppoa! Yliopistomedian laadukkaat diginäytöt korkeakoulujen tiloissa takaavat, että juuri teille tärkeä viesti huomataan.
-
Aalto-yliopisto
Hanken
Itä-Suomen yliopisto (Joensuu & Kuopio)
Lapin yliopisto
Lääketieteelliset (Kuopio, Tampere & Oulu)
LUT-yliopisto (Lappeenranta)
Oulun yliopisto
Tampereen yliopisto (Hervanta & Keskustakampus)
-
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
LAB-ammattikorkeakoulu (Lappeenranta)
Laurea-ammattikorkeakoulu (Tikkurila)
Oulun ammattikorkeakoulu
Satakunnan ammattikorkeakoulu (Pori & Rauma)
Tampereen ammattikorkeakoulu
Vaasan ammattikorkeakoulut (VAMK & Novia)
Miltä kuulostaisi kampanja seuraavia asioita tukemaan?
Yliopistomedian konsepti on uniikki!
Yliopistomedian markkinointiratkaisu on yrityksellenne
Kustannustehokas: Mainostamme suomalaisissa korkeakouluissa digitaalisten näyttöjen avulla, jotka on asetettu tarkasti mietityille paikoille — paikkoihin, joissa opiskelijat istuvat, syövät, jonottavat ja viettävät muuten aikaa. Kampanjan kautta tavoitatte kymmeniätuhansia opiskelijoita hyvin kustannustehokkaasti.
Vaivaton: Ei suurta kampanjan suunnittelutyötä, mainoslehtisiä tai henkilökohtaista promootiotyötä. Yrityksen tulee ainoastaan varata kampanjapaikka näytöltä ja toimittaa Yliopistomedialle kampanjaan haluttu materiaali. Yliopistomedia hoitaa loput!
Helposti kohdennettavissa: Yritys voi räätälöidä kampanjan tarpeidensa mukaan, esimerkiksi tietylle opiskelijaryhmälle, korkeakoululle, paikkakunnalle tai tieteenalalle. Markkinoinnin ja viestinnän kohdentaminen korkeakouluopiskelijoille ei koskaan ole ollut näin helppoa!
Uniikki: Markkinoiden tehokkain tapa tavoittaa opiskelijat kampuksilla päivittäin!
Todistetusti tehokas: Olemme toimineet vuosia menestyksekkäästi Ruotsissa ja nyt liiketoimintaa on laajennettu Suomeen. Ruotsissa jopa 89% asiakkaista tilaa uuden kampanjan ensimmäisen jälkeen. Onhan yrityksenne mukana luomassa samaa menestystarinaa Suomessa?
Opiskelijoille suunnatun kampanjan toteutus on helppoa!
Katso Yliopistomedian kolmen kohdan malli, joka takaa opiskelijamarkkinoinnin onnistumisen.